Sattuneesta syystä olen viime aikoina joutunut pohtimaan liikenteen sujuvuutta, ylinopeuksia, niistä annettuja rangaistuksia ja liikenneturvallisuutta yleensä. Tosin samoja asioita pohditaan parhaillaan eduskunnassa suuren sakkolakipaketin hakiessa muotoaan.

Meillä kaikilla on varmaan oma käsityksemme liikenteen sujuvuudesta ja ennen kaikkea liikennerikkomuksista annettavista rangaistuksista. Niin oli myös maan hallituksella, kun se julkaisi hallitusohjelmansa reilu vuosi sitten. Se halusi vähintään kaksinkertaistaa sekä rikesakot että päiväsakot osana talouden tervehdyttämistä.

Hallitus oli toimissaan rehellinen, se myönsi avoimesti rahantarpeen olevan syynä mittaviin sakkojen korotuksiin. Katse oli jälleen autoilijan kukkarossa, sillä valtaosa sakoista annetaan liikennerikkomuksista, rikesakoista lähes 90 prosenttia.

Rikesakkoja, joita annetaan pienistä ylinopeuksista ja rikkomuksista, korotettiin vuosi sitten kaksinkertaisiksi ylintä rikesakkoa lukuun ottamatta. Nyt suurin annettava rikesakko on 200 euroa, kun se aikaisemmin oli 115 euroa. Ennen viime syksyistä korotusta edellinen rikesakkojen korotus tehtiin 15 vuotta sitten, joten sille oli olemassa jonkinlaiset perusteet, vaikka korotus oli selvästi rahanarvon alenemaa suurempi.

Mitä mittavasta sakkojen korotuksesta seurasi valtiolle? Näyttää selvästi siltä, että autoilijat muuttivat ajotapaansa suurten sakkojen pelossa. Suunnitellut valtion lisätulot sakoista eivät toteutuneetkaan. Mitä arkiliikenteessä tapahtui? Liikenne puuroutui monilla tieosuuksilla alinopeutta ajaviksi jonoiksi, joissa turvaväleistä ei enää ollut tietoakaan. Sen sijaan ohitustarve luonnollisesti lisääntyi aiheuttaen ongelmia erityisesti raskaan liikenteen aiheuttamissa jonoissa.

Tilanne on ristiriitainen. Viime keväänä maan hallitus satsasi yli 600 miljoonaa suuriin liikennehankkeisiin eri puolilla maata. Niiden tarkoituksena oli liikenteen sujuvoittaminen ja liikenneturvallisuuden parantaminen. Samanaikaisesti sakkojen korotukset heikensivät liikenteen sujuvuutta varsinkin niillä tieosuuksilla, joilla ei ole ohituskaistoja, mutta runsaasti kameravalvontaa.

Onneksi peruslakivaliokunnan huoneessa syttyi punainen valo, kun hallitus ohjelmansa mukaan halusi edelleen tuplata päiväsakot ja nostaa suurimman rikesakon 200 eurosta 400 euroon! Peruslakivaliokunta painoi jarrua suurille korotuksille: valtion rahantarve ei voi ohjata oikeudenkäyttöä eikä kriminaalipolitiikkaa. Valtion rahantarve ei myöskään voi ohittaa rangaistusjärjestelmän yleisiä periaatteita. Teon ja rangaistuksen on oltava järkevässä suhteessa yleisen oikeustajun kanssa, muuten lainkunnioitus kansalaisten keskuudessa vähenee vaarallisesti.

Liikenneturvallisuutta on edistettävä ja sitä työtä tehdään koko ajan, mutta sen varjolla ei saa harjoittaa autoilijoiden rahastusta, josta esimerkkinä on peltipoliisien ylenmääräinen lisääminen ja poliisihallituksen juuri päättämä sakotuskynnyksen alentaminen. Molemmat yllämainitut toimenpiteet on tunnustettu johtuvan valtion alijäämäisestä budjetista.

Pohjoismaiden ensimmäinen liikennelääketieteen professori Timo Tervo arvosteli napakasti kameratolppia ajon häiritsemisestä: ”teillä on ihan järjetön miinoitus, ja se on mennyt ihan tietokonepeliksi, että pääsetkö mökille ilman sakkoja.” Tervo on Uudenmaan onnettomuustutkintalautakunnan asiantuntijajäsen, jonka kannanottoihin kannattaa tutustua, jos haluaa asiallista tietoa onnettomuuksien todellisista taustatekijöistä.

Kohtuus kaikessa on vanha sanonta, jota pitäisi nyt pysähtyä miettimään. En kannata sellaisen Suomen rakentamista, jossa kytätään ja etsitään toisten pieniäkin virheitä. Suuret ylinopeudet liikenteessä ovat ihan eri juttu. Niistä pitääkin rangaista tuntuvasti ja ottaa tarvittaessa ajokortti väliaikaisesti pois, mutta toimivaa liikennepolitiikkaa ja uskottavaa kriminaalipolitiikkaa ei voida hoitaa valtiovarainministeriöstä käsin.