Sähkön siirtohintoihin voidaan vaikuttaa

Suomi on turvallinen maa, jonka rakenteet ovat kunnossa. Se tarkoittaa vahvaa investointisuojaa. Näiden tekijöiden ansiosta Suomeen ohjautuu ulkomaista pääomaa investointeihin, jotka tarjoavat pitkäaikaisen, turvallisen tuoton. Monet kunnat omistavat sähkön jakeluyhtiöitä historiallisista syistä. Näin on myös Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa. Ostajia näille sähköverkoille löytyy pilvin pimein ympäri maailmaa, sillä kyse on monopoliliiketoiminnoista,  joille yhteiskunta turvaa nykykorkotasoon nähden…

Kokeile edes

Iivo Niskasen olympiavoitosta on varmaan jo kaikki kirjoitettu, mutta kannattaa sitä silti vielä pohtia hieman toisenlaisessa valossa. Oli se sen verran ikimuistoinen suoritus. Suuret onnittelut vielä hiihtäjälle itselleen, koko perheelle ja Vieremälle! Tuollainen suoritus ei ole mahdollista, jos kaikki taustatekijät eivät ole kunnossa. Mikään ei saa sotkea harjoittelua ja keskittymistä. Huippu-urheilija ei todella kaipaa ympärilleen…

Tuetaan poliisia ja puolustusvoimia

Eduskunta alkoi tällä viikolla käsittelemään niin sanottua tiedustelulakipakettia, jolla suojelupoliisille ja puolustusvoimille on tarkoitus antaa laajat tiedusteluvaltuudet kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi. Suomen lainsäädäntö on tältä osin jäänyt selvästi ajasta jälkeen. Jotta tämä eduskunta voisi käsitellä siviili- ja sotilastiedustelun kannalta välttämättömät lait, on perustuslakia muutettava kiireellisesti viiden kuudesosan enemmistöllä. Kiire on tällä kertaa täysin perusteltua. Toivottavasti kaikki puolueet…

Tulevaisuus on rakennettava

Rakentaminen on eteenpäin menon merkki. Se säätelee taloutta ja alueiden kehittymistä. Kansallisvarallisuudestamme lähes 600 miljardia euroa on kiinni rakennuksissa, infrarakenteissa ja rakennetuissa maa-alueissa. Investointilama, missä Suomi vielä muutama vuosi sitten junnasi, on kerrannaisvaikutuksiltaan todella negatiivinen. Onneksi parin viime vuoden aikana investoinnit ovat lähteneet kautta Suomen vauhtiin. Se tarkoittaa paranevaa työllisyyttä, sillä miljoonan euron investointi rakentamiseen…

Kohti korkeuksia

Maailmalla korkeiden rakennusten rakentaminen on jo pitkään ollut megatrendi. On pakko rakentaa ylöspäin kun maasta on pula ja ihmisiä muuttaa koko ajan lisää kaupunkeihin. Tiheä uudisrakentaminen varmistaa myös Suomen kaltaisessa maassa riittävän asiakasmäärän palveluille, säästää vihreää ympäristöä, luo paremmat edellytykset joukkoliikenteelle ja on oikein toteutettuna energiatehokas. Olikin iloinen yllätys, että pääsääntöisesti Tallinnan tunnelia ja miljardin…

Talous ei ole rakettitiedettä

Suomen talous ja vienti kasvavat kovaa vauhtia ja työllisyys paranee. Se on meille kaikille erityisen mieluisaa. Erityisesti se on sitä hallituspuolueille, sillä vaaleihin on parempi mennä nousevan talouden tunnelmissa kuin keskellä syvää kriisiä.  Se on sitten toinen asia, kuinka paljon Suomen talouden tunnuslukujen nousevat käyrät ovat istuvan hallituksen ansiota. Todellisuudessa kohtalaisen vähän, sillä nyt ollaan…

Juna kulkee

Eduskunta selätti ennen joulua äänestämällä alkoholiongelmansa ja kansanedustajat pääsivät pitkälle istuntovapaalleen. Enemmistön päätös alkoholiasiassa oli se sama, minkä eduskuntaryhmät olivat jo kauan sitten sopineet eli nelosolut tulee ruokakauppoihin. Rähinä ja kiihkoilu prosentin kymmenyksistä oli siis turhaa ajanhaaskausta. Eduskuntaryhmien perinteiset pikkujoulut saivat myös runsaasti huomiota osakseen, minkäpä muun takia kuin alkoholin. Me kansanedustajat saimme runsaasti kansalaispalautetta,…

Liikennejaoston puheenjohtaja Markku Eestilä iloitsee Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan uusista junavuoroista

Liikenneministeri Anne Berner (kesk) on päättänyt lisätä uusia junavuoroja Pohjois-Savoon ja Pohjois-Karjalaan. Valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston puheenjohtajan, kansanedustaja Markku Eestilän (kok) mukaan uudet junavuorot otetaan ilolla vastaan. Matkustajaliikenne Joensuun ja Nurmeksen välillä lopetettiin vuoden 2016 alkupuolella, mutta nyt junayhteys ollaan palauttamassa. ”Joensuun ja Nurmeksen välille tulee uudet liikennöintipäivät lauantaille ja sunnuntaille, mihin olen erityisen tyytyväinen. Samalla tavoin palautetaan 2015 lakkautettu viikkovuoro…

Asennemuutosta tarvitaan

Jokainen meistä on tietoinen, että valtiolla ei ole rahaa laittaa teitä ja rautateitä kuntoon. Velaksi pitää edelleen elää, vaikka juuri nyt näyttää taloudellisesti paremmalta.  Rahan puutteelle on omat teollisuuspoliittiset syynsä. Suomen vaihtotase, joka mittaa kansantalouden ulkomaisten liiketoimien tasapainoa, luisui vuosituhannen alusta lähtien kymmenessä vuodessa 17 miljardia alaspäin. Pakkasella käytiin pahimmillaan lähes viisi miljardia.  Nyt vaihtotase…

Lasten ja nuorten parhaaksi

Matteus-ilmiö näkyy yhteiskunnassa joka puolella, kun oikein silmin katselee. Ilmiö tarkoittaa etujen ja menestyksen kasaantumista niille, joilla jo ennestään on asiat hyvin. Sama lainalaisuus näyttää ohjaavan salakavalasti myös Suomen eri alueiden kehitystä.  ”Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on” opettaa jo Matteuksen…