Suomen eduskunta ei ole jäänyt toimettomana ihmettelemään maailman sekasortoa. Kaikkeen on varauduttava, sillä perinteiset ulkoisen turvallisuuden uhat soluttautuvat nykyään salakavalasti ja tarkoituksellisen epäselvästi sisäisen turvallisuuden puolelle.

Turun saariston epäilyttävät tapahtumat ovat muistutus siitä, että sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden keskeiset työkalut ovat ennaltaehkäisy ja varautuminen. Myös sellaiseen pitää varautua, jota ei osaa hahmottaa ja mitä ei missään päin maailmaa ole koskaan aikaisemmin tapahtunut.

Jos lehtitietoihin on uskominen, niin useisiin itäisen Keski-Euroopan maihin on syntynyt puolisotilaallisia joukkoja, joiden henkinen käyttövoima on maahanmuuttokriittisyys. Virallisesti kyse on kerhoista. Kerhon jäsenet ovat kuitenkin äärioikeistolaisia eikä heidän toimintansa noudata valtion virallista linjaa.

Hereillä on siis Suomessakin oltava ja niin on oltukin: Turun hovioikeus määräsi viime viikolla uusnatsistisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkautettavaksi. Linja on oikea. Rikollisille tai rasistisille järjestöille ei saa Suomessa antaa jalansijaa. 

Tällä hetkellä eduskunnan käsittelyssä on kolme sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen vaikuttavaa lakipakettia. Kiireisin on perustuslain yhden pykälän muutos, jolla rajattaisiin luottamuksellisen viestin salaisuutta. Perustuslain kiireellinen muuttaminen vaatii viiden kuudesosan enemmistön annetuista äänistä ja erityisen painavat perusteet.

Perustuslain ilmaisun ”rikosten tutkinnassa” muuttaminen kiireellisenä muotoon ”rikosten torjunnassa” on siis ehto sille, että tämä eduskunta pääsee käsittelemään siviili- ja sotilastiedustelulainsäädäntöä normaalin lain säätämisen käsittelyjärjestyksessä. Muuten turvallisuuden kannalta ehdottoman tärkeä lakipaketti viivästyy ainakin kahdella vuodella.

Turvallisuuden päivityksestä on myös kyse, kun eduskunta parhaillaan käsittelee hallituksen esitystä reservipoliisista. Tämä laki säädetään normaalina lakina hallituspuolueiden toimesta. Reservipoliisi ei uhkaa poliisin virkoja. Päinvastoin, reservipoliisien kouluttamisen taustalla on poliisin auttaminen kriisitilanteissa, jotta poliisille jäisi enemmän aikaa hoitaa vaativia ydintehtäviä.

Reservipoliisin käytöstä päättäisi aina valtioneuvosto. Kaikki varmaan muistavat muutaman vuoden takaisen turvapaikanhakijoiden maahantuloaallon. Jos sellainen toistuisi, määräisi valtioneuvosto välittömästi reservipoliisin virkasuhteeseen. Sama tapahtuisi kyber-, hybridi- ja informaatiovaikuttamiseen liittyvien uhkien ilmetessä. Niihin on juuri nyt varauduttava.

Kolmas turvallisuuteen vaikuttava lakipaketti on säädettävä EU:n määräämänä. Asedirektiivin takia muutoksia tehdään pääasiassa ampuma-aselakiin ja lakiin vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta. Yksityiskohdista on suoraan sanottuna ollut vääntöä kulissien takana.

Meidän vahvasti maanpuolustushenkisten kansanedustajien tarkoitus on muokata laki siihen asentoon, että se turvaa reserviläisten nykyisenkaltaisen ampumaharrastuksen ilman heikennyksiä maanpuolustuskykyyn. Maanpuolustustahdosta ei tingitä.