Markku Eestilä - Kansanedustaja, eläinlääkäri

Asioihin voi vaikuttaa

Työelämän kokemuksella, yrityselämän tuntemuksella.

Olen Markku Eestilä, erityisopettaja Suvin aviomies ja kolmen lapsen isä.

Ennen kuin tulin valituksi eduskuntaan, toimin pitkään eläinlääkärin ihmisläheisessä ammatissa.

Ehkäpä juuri siitä syystä arvomaailmani on rakentunut suvaitsevaiseksi, käytännönläheiseksi ja kaikkea työtä kunnioittavaksi.

Vaaliteemani

  • Eduskunnan tärkein tehtävä

    EDUSKUNNAN TÄRKEIN TEHTÄVÄ on huolehtia Suomen taloudesta, työllisyydestä ja teollisuuden kilpailukyvystä. Työllisyysasteen nosto turvaa parhaiten välttämättömät palvelut ja eläkkeiden maksun.

  • Nuorten syrjäytyminen

    NUORTEN SYRJÄYTYMINEN on yhteiskuntamme vakavimpia ongelmia. Tuhoisat pikavipit on lain voimalla tehtävä mahdottomiksi. Jatkuva valinnanvapaus ja itseohjautuva opiskelu sopii vain osalle nuorista. Sen vuoksi esimerkiksi ammatillisen koulutuksen lähiopetusta on lisättävä.

  • Poliisien määrä

    POLIISIEN MÄÄRÄÄ on nostettava kymmenellä prosentilla. Lisäresurssit on kohdistettava kansainvälisen rikollisuuden torjuntaan, omaisuusrikoksien tutkintaan ja huumeiden vastaiseen työhön.

  • Koulutuksen tasa-arvoa on vaalittava

    KOULUTUKSEN TASA-ARVOA ON VAALITTAVA. Toisen asteen maksuttomuus ehkäisee syrjäytymistä. Varhaiskasvatuksen osuutta on lisättävä.

  • Metsästys ja kalastus

    METSÄSTYS JA KALASTUS kuuluvat suomalaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin. Sen vuoksi Ihmisten on saatava Itä-Suomessa metsästää myös koirien kanssa ilman jatkuvaa pelkoa suurpedoista.

  • Viitos- ja kuutostiet

    VIITOS- JA KUUTOSTIEN kehittämisen ohella on junamatka Helsingistä Kuopioon ja Joensuuhun puristettava tulevaisuudessa kolmeen tuntiin.

  • Eläkeläisten ostovoima

    ELÄKELÄISTEN OSTOVOIMA on vuosien saatossa heikentynyt, koska asumisen ja terveydenhuollon kulut ovat nousseet muita nopeammin. Sen takia eläkeläisten todelliset kulutusmenot, verotus ja indeksit on otettava uuteen tarkasteluun.

  • Perhevapaauudistus

    PERHEVAPAAUUDISTUS tulee toteuttaa siten, että perheet saavat itse päättää, kuka hoitaa pienet lapset.

  • Oma Ruoantuotanto

    OMA RUOANTUOTANTO on sekä huoltovarmuus- että turvallisuuskysymys. Maatilojen kannattavuutta on parannettava ja tuet on kohdistettava entistä enemmän aktiiviviljelijöille.

  • Metsien hyvä hoito

    METSIEN HYVÄ HOITO on tuplannut puuston määrän puolessa vuosisadassa hakkuista huolimatta. Tällä hyväksi havaitulla linjalla on jatkettava, jotta uusia investointeja, kuten Finnpulp, voidaan toteuttaa.

  • Kiinteistövero

    KIINTEISTÖVERON PERUSTEENA olevan verotusarvon on nykyistä paremmin vastattava kiinteistön todellista arvoa. Maatilojen tuotantorakennusten kiinteistövero tulee poistaa tai sen aleneman on oltava nopeampaa. Metsämaan kiinteistöverolle jyrkkä ei.

  • Koulutus ja tutkimus pitävät Itä-Suomen elävänä

    KOULUTUS JA TUTKIMUS PITÄVÄT ITÄ-SUOMEN ELÄVÄNÄ. Yliopistojen tutkimusrahoitusta on lisättävä.

  • Tiet kuntoon!

    TIET KUNTOON! Seuraavan hallituksen on nostettava perusväylänpidon rahoitusta vähintään 300 miljoonalla eurolla. Se tarkoittaa nykyisen korjausvelkaohjelman uusimista.

  • Oman auton käyttö

    OMAN AUTON KÄYTTÖ on erityisesti Itä-Suomessa välttämätöntä. Sen vuoksi liikenteen verotusta ei tule nostaa, sillä liikkuminen on ihmisten perusoikeus.

  • Liikenteen päästöt

    ILMASTONMUUTOKSEN HILLITSEMISEKSI liikenteen päästöjä on vähennettävä, mikä edellyttää autokannan uusiutumista ja autoverotuksen asteettaista poistamista.

  • Hoito- ja hoivavapaa

    TYÖNTEKIJÄLLÄ ON OLTAVA OIKEUS saada tuettua läheisen hoito- ja hoivavapaata.

Kirjoituksiani

Takinkääntö

”Takinkääntö on nimitys, jolla tarkoitetaan henkilön – yleensä poliitikon – poliittisen mielipiteen tai toimintalinjan äkillistä tai muuten dramaattista muutosta. Takinkäännöstä puhuttaessa vihjataan yleensä epäilykseen, että mielipiteen muutos ei ole vilpitön vaan taktinen ja sanassa onkin tuomitseva sävy. Poliitikkojen väitetään harrastavan takinkääntämistä erityisesti vaalien jälkeen käydessään lehmänkauppaa tekemillään vaalilupauksilla.” Ylläoleva kappale on lainaus Wikipediasta, joka on…

Lue lisää

Selvitys ei selvittänyt

Harvoin joutuu yksittäinen ministeri niin tukalaan asemaan kuin liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner, joka esitteli liikenne- ja viestintäministeriön tekemän korkealentoisen selvityksen kohti parempia väyliä ja sujuvampaa liikennettä. Kyseessä oli siis selvitys, ei ministerin esitys eikä hallituksen esitys. Virallisesti asiakirja oli nimetty selvitykseksi liikenneverkon kehittämisestä liiketaloudellisesti: Liikenneverkkoyhtiö Live. Nimestä ei varmaan niin väliä, mutta selvitys ei…

Lue lisää

Menestys ei tule kompromisseilla

Suomi ei ole tällä vuosituhannella menestynyt tarpeeksi hyvin kansakuntien välisessä talouskilpailussa. Toki toista voi väittää, mutta ainakin itse tarkastelen Suomen menestystä vaihtotaseen näkökulmasta. Se on lähes koko tämän vuosituhannen lasketellut alaspäin eli vienti ei vedä riittävästi, jotta saisimme julkisen talouden tasapainoon. Tilanne on sama kuin huippu-urheilussa: vaikka lahjakkuutta olisi kuinka paljon, palkintokorokkeelle ei ole asiaa…

Lue lisää

Tyhjään maaliin

Jääkiekolla ja politiikalla on paljon yhteistä. En tarkoita taklauksia enkä kampituksia, vaan sitä, että kummassakin lajissa arvokkaimpia pelaajia ovat ne, jotka osaavat rakentaa peliä sekä syöttää oikeaan paikkaan. Viime vaalikauden ehkä merkittävin avaus oli parlamentaarisen korjausvelkatyöryhmän perustaminen. Se sai alkunsa liikenne- ja viestintävaliokunnan ehdotuksesta, jonka silloinen liikenneministeri Merja Kyllönen hyväksyi. Valiokunta antoi siis nappisyötön liikenneministerin…

Lue lisää

Ylivelkaantuminen on aikapommi

Olen aina ollut sitä mieltä, että pikavippifirmat pitäisi lailla kieltää. En näe oikeutusta sellaisille yrityksille, joiden toiminnan takia kymmenet tuhannet ihmiset joutuvat tilanteeseen, josta omin avuin on lähes mahdotonta selviytyä. Todellisuudessa liiketoimintakiellot eivät tule kysymykseen. Suomen perustuslaki sallii pikavippiyrityksillekin elinkeinovapauden, joten ratkaisua on haettava muilla keinoilla. Kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti hallitse omaa kulutuskäyttäytymistään, eivätkä itsekään…

Lue lisää

Hyvä ja paha ilmastosopimus

Iisalmen Sanomat vertaili sunnuntain numerossaan eri paikkakuntien hanavesien laatua aistinvaraisesti. Voittajakin saatiin kisassa selville, mutta mikä tärkeintä, puhdasta vettä on Suomessa aina saatavilla. Se on meille kaikille itsestäänselvyys. Näin ei suinkaan ole kaikkialla maailmassa. Ei tarvitse olla ansioitunut tulevaisuuden tutkija ymmärtääkseen sen, että suuret ihmismassat lähtevät liikkeelle puhtaan veden ja ruoan perässä. Ken elää, voi…

Lue lisää