Monta kertaa olen ajatellut, että perustuslakivaliokunta on pitkäveteinen valiokunta, jossa pilkuntarkasti pohditaan valtiosääntöoikeudellisia yksityiskohtia. Tunnustan olleeni väärässä, sillä sote-uudistuksen käsittely kyseisessä valiokunnassa oli äärimmäisen mielenkiintoinen ja opettavainen.
Tulin keväällä valituksi perustuslakivaliokunnan varajäseneksi ministerivaihdoksien yhteydessä. Varajäsenellä on oikeus osallistua valiokunnan kokouksiin ja täyttää paikka pöydän ääressä, jos varsinainen jäsen on estynyt. Käytännössä varajäsen voi osallistua hyvinkin aktiivisesti valiokunnan työskentelyyn.
Jo kaukaa näki, että viidestä eri hallituksen esityksestä koostuva maakunta- ja sotepaketti yhtiöittämisineen ja kireine aikatauluineen muodosti liian korkean riskin kansalaisten yhdenvertaisuuden ja perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Riski tarkoitti käytännössä sitä, että osa lakipaketista meni niin sanotusti kynnyksen taakse eli sitä ei voinut viedä eduskunnan läpi normaalin lain säätämisjärjestyksessä.
Valiokunta antoi pyyhkeitä yli kymmenestä asiakokonaisuudesta. Ratkaisevat moitteet kohdistuivat pakkoyhtiöittämiseen ja liian kireään toteuttamisaikatauluun. Paljon puhuttu asiakkaan valinnanvapaus ei saanut valiokunnan moitteita lainkaan, itse asiassa päinvastoin. Sen sijaan rakennelma, jossa myös tulevan maakunnan oma palvelutuotanto oli alistettava yhtiöittämiselle, laukaisi punaisen valon usean eri perustuslain pykälän kohdalla.
Hallituksen laajojen lakikokonaisuuksien yhteenlaskettu sivumäärä oli 1493. Esityksiin sisältyi 41 lakiehdotusta ja niissä oli yhteensä 748 pykälää. Perustuslakivaliokunta käsitteli maaliskuusta lähtien maakunta- ja sote-esitystä lähes 60 kokouksessa ja järjesti 34 asiantuntijakuulemista. Kokonaisuuteen nähden moitteiden määrä ei ollut suuri.
Eräs asiantuntija vertasi osuvasti lakipaketin käsittelyä suunnistukseen: jos mäki on väärä, niin rastia ei löydy. Oman käsitykseni mukaan tässä suuressa säädöskokonaisuudessa oli ilmiselvä järjestelmävirhe, joka turmeli lähes kaiken, myös lakiesitysten hyvät puolet. Tämän järjestelmävirheen aiheutti EU-oikeuteen liian tiukasti pohjattu pakkoyhtiöittäminen.
Se muodosti uhkan palvelujen yhdenvertaiselle saatavuudelle ja uudistuksen nähtiin olevan jopa peruuttamaton, sillä on täysin selvää, että markkinoilla olevilla sote-yhtiöillä tultaisiin tekemään kauppaa. Jokaisen omaisuus on perustuslailla turvattu ja kansainväliset sopimukset antavat myös sijoittajien tekemille investoinneille suojan.
Tämä tarkoittaa sitä, että lainsäädäntöä ei niin vain voi muuttaa edestakaisin, mikäli suuria investointeja on tehty. Kansalaisten ja yritysten on voitava luottaa lainsäädännön pysyvyyteen ja linjakkuuteen. Pahimmillaan lainsäätäjän epävarmuus ja poukkoilu voi johtaa mittaviin vahingonkorvausoikeudenkäynteihin.
Hyvää lainsäädäntöä ei voi kiireellä tehdä. Se on tosiasia, jota ei kannata liian kireillä aikatauluilla pyrkiä muuksi muuttamaan. Tämä on perustuslakivaliokunnan rakentava viesti maan hallitukselle.