Markku Eestilä - Kansanedustaja, eläinlääkäri

Asioihin voi vaikuttaa

Työelämän kokemuksella, yrityselämän tuntemuksella.

Olen Markku Eestilä, erityisopettaja Suvin aviomies ja kolmen lapsen isä.

Ennen kuin tulin valituksi eduskuntaan, toimin pitkään eläinlääkärin ihmisläheisessä ammatissa.

Ehkäpä juuri siitä syystä arvomaailmani on rakentunut suvaitsevaiseksi, käytännönläheiseksi ja kaikkea työtä kunnioittavaksi.

Teemani

  • Eduskunnan tärkein tehtävä

    EDUSKUNNAN TÄRKEIN TEHTÄVÄ on huolehtia Suomen taloudesta, työllisyydestä ja teollisuuden kilpailukyvystä. Työllisyysasteen nosto turvaa parhaiten välttämättömät palvelut ja eläkkeiden maksun.

  • Nuorten syrjäytyminen

    NUORTEN SYRJÄYTYMINEN on yhteiskuntamme vakavimpia ongelmia. Tuhoisat pikavipit on lain voimalla tehtävä mahdottomiksi. Jatkuva valinnanvapaus ja itseohjautuva opiskelu sopii vain osalle nuorista. Sen vuoksi esimerkiksi ammatillisen koulutuksen lähiopetusta on lisättävä.

  • Poliisien määrä

    POLIISIEN MÄÄRÄÄ on nostettava kymmenellä prosentilla. Lisäresurssit on kohdistettava kansainvälisen rikollisuuden torjuntaan, omaisuusrikoksien tutkintaan ja huumeiden vastaiseen työhön.

  • Koulutuksen tasa-arvoa on vaalittava

    KOULUTUKSEN TASA-ARVOA ON VAALITTAVA. Toisen asteen maksuttomuus ehkäisee syrjäytymistä. Varhaiskasvatuksen osuutta on lisättävä.

  • Metsästys ja kalastus

    METSÄSTYS JA KALASTUS kuuluvat suomalaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin. Sen vuoksi Ihmisten on saatava Itä-Suomessa metsästää myös koirien kanssa ilman jatkuvaa pelkoa suurpedoista.

  • Viitos- ja kuutostiet

    VIITOS- JA KUUTOSTIEN kehittämisen ohella on junamatka Helsingistä Kuopioon ja Joensuuhun puristettava tulevaisuudessa kolmeen tuntiin.

  • Eläkeläisten ostovoima

    ELÄKELÄISTEN OSTOVOIMA on vuosien saatossa heikentynyt, koska asumisen ja terveydenhuollon kulut ovat nousseet muita nopeammin. Sen takia eläkeläisten todelliset kulutusmenot, verotus ja indeksit on otettava uuteen tarkasteluun.

  • Perhevapaauudistus

    PERHEVAPAAUUDISTUS tulee toteuttaa siten, että perheet saavat itse päättää, kuka hoitaa pienet lapset.

  • Oma Ruoantuotanto

    OMA RUOANTUOTANTO on sekä huoltovarmuus- että turvallisuuskysymys. Maatilojen kannattavuutta on parannettava ja tuet on kohdistettava entistä enemmän aktiiviviljelijöille.

  • Metsien hyvä hoito

    METSIEN HYVÄ HOITO on tuplannut puuston määrän puolessa vuosisadassa hakkuista huolimatta. Tällä hyväksi havaitulla linjalla on jatkettava, jotta uusia investointeja, kuten Finnpulp, voidaan toteuttaa.

  • Kiinteistövero

    KIINTEISTÖVERON PERUSTEENA olevan verotusarvon on nykyistä paremmin vastattava kiinteistön todellista arvoa. Maatilojen tuotantorakennusten kiinteistövero tulee poistaa tai sen aleneman on oltava nopeampaa. Metsämaan kiinteistöverolle jyrkkä ei.

  • Koulutus ja tutkimus pitävät Itä-Suomen elävänä

    KOULUTUS JA TUTKIMUS PITÄVÄT ITÄ-SUOMEN ELÄVÄNÄ. Yliopistojen tutkimusrahoitusta on lisättävä.

  • Tiet kuntoon!

    TIET KUNTOON! Seuraavan hallituksen on nostettava perusväylänpidon rahoitusta vähintään 300 miljoonalla eurolla. Se tarkoittaa nykyisen korjausvelkaohjelman uusimista.

  • Oman auton käyttö

    OMAN AUTON KÄYTTÖ on erityisesti Itä-Suomessa välttämätöntä. Sen vuoksi liikenteen verotusta ei tule nostaa, sillä liikkuminen on ihmisten perusoikeus.

  • Liikenteen päästöt

    ILMASTONMUUTOKSEN HILLITSEMISEKSI liikenteen päästöjä on vähennettävä, mikä edellyttää autokannan uusiutumista ja autoverotuksen asteettaista poistamista.

  • Hoito- ja hoivavapaa

    TYÖNTEKIJÄLLÄ ON OLTAVA OIKEUS saada tuettua läheisen hoito- ja hoivavapaata.

Kirjoituksiani

Viraston korjattava päätös

Sähköverkkoyhtiö Carunan ilmoitus korottaa sähkön siirtohintoja kerralla 34–43 prosenttia kuohuttaa monella tavalla kansalaisten mieliä. Pörssiyhtiö Fortum myi siirtoverkot pari vuotta sitten 2,55 miljardilla eurolla kansainvälisille sijoittajille ja kotimaisille eläkevakuutusyhtiöille. Asiantuntijat pitivät hintaa kovana. Miksi ulkomaisten sijoittajien kannattaa ostaa yrityksiä Suomesta sellaisella hinnalla, jolla suomalaiset tahot eivät tarjouskilpailussa pysy mukana? Ulkomaisilla sijoittajilla on mahdollisuus maksaa 25…

Lue lisää

Maanpuolustustahtoa ei saa heikentää

Kansainvälinen terrorismi ja järjestäytynyt rikollisuus ovat tällä hetkellä suurin uhka maailmanrauhalle. Niitä vastaan on taisteltava kaikin mahdollisin keinoin, sillä terrorismi ja rikollisuus ovat usein myös osa hybridisodankäyntiä. Hybridisodankäynti tarkoittaa sodankäyntiä, jonka osapuolista ei saa selvää. Ne voivat olla valtiollisia tai ei-valtiollisia. Näennäisen hajanaisesti toteutetut toimenpiteet ovat sekoitus rikollista ja aseellista toimintaa, jonka tunnusmerkkeinä ovat harhautetut…

Lue lisää

Sed rhoncus – ullamcorper mauris

Dolutpat sollicitudin ante ac hendrerit. Proin tellus mi, eleifend non venenatis sit amet, ullamcorper at ligula. Nunc molestie dolor nec magna fermentum in pharetra orci mollis.

Lue lisää

Praesent eleifend ipsum et bibendum

Duis volutpat sollicitudin ante ac hendrerit. Proin tellus mi, eleifend non venenatis sit amet, ullamcorper at ligula. Nunc molestie dolor nec magna fermentum in pharetra orci mollis.

Lue lisää

Lorem ipsum dolor amet

Cum sociis natoque penatibus et magnis dis parturient montes empor quis congue in, interdum eget tortor. Vivamus aliquam dictum lacus quis tincidunt. Phasellus rhoncus ante sollicitudin nisl consectetur ultricies.

Lue lisää