Iisalmen Sanomat vertaili sunnuntain numerossaan eri paikkakuntien hanavesien laatua aistinvaraisesti. Voittajakin saatiin kisassa selville, mutta mikä tärkeintä, puhdasta vettä on Suomessa aina saatavilla. Se on meille kaikille itsestäänselvyys.
Näin ei suinkaan ole kaikkialla maailmassa. Ei tarvitse olla ansioitunut tulevaisuuden tutkija ymmärtääkseen sen, että suuret ihmismassat lähtevät liikkeelle puhtaan veden ja ruoan perässä. Ken elää, voi ehkä nähdä ajan, jolloin Suomessa asuu 70 miljoonaa ihmistä.
Kuivuus ja ruoan tuottamisen mahdottomuus on muutamasta asteesta kiinni, samoin kuin ihmisten kuoleminen niillä alueilla, joissa keskilämpötila nousee yli elimistön aineenvaihdunnan sietokyvyn. Jo nyt ollaan maailman kuumimmilla alueilla siinä ja siinä ovatko ihmiset enää turvassa.
Näistä syistä johtuen maailman merkittävät valtiot lähtivät mukaan Pariisin ilmastosopimukseen, jonka voimaantulokynnys täyttyi lokakuun alussa. Sopimus tulee voimaan tällä viikolla. Sen tarkoitus on vähentää päästöjä ja hillitä maailmanlaajuista lämpötilan nousua 1,5 asteeseen.
Sopimus on vasta aie, sillä täytäntöönpano on aivan eri asia. Euroopan unionin yhteiset tavoitteet tässä taakanjaossa on jyvitetty eri valtioille eri suuruisina velvoitteina. Suomen vähennystavoitteeksi päästökaupan ulkopuoliselle sektorille vuoteen 2030 mennessä määrättiin 39 prosentiksi.
Sen sijaan niissä jäsenmaissa, joissa talouden hiili-intensiteetti on suuri, kuten Puolassa ja Bulgariassa, ei bruttokansantuotteen alhaisuudesta johtuen vaadita päästöjen vähentämistä juuri lainkaan, vaikka siellä päästöjen vähentäminen olisi taloudellisesti kaikkein edullisinta ja helpointa. Bulgarian vähennystavoite on pyöreä nolla. Komission perusteet lähtevät siitä, että varakkailla mailla on varaa maksaa enemmän, lähtötasosta riippumatta.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomen kuljetuskustannukset nousevat jälleen. Jo nyt meidän kuljetuskustannukset ovat kilpailijamaita useita prosenttiyksikköjä korkeammat. Osasyynä tähän on se, että jokainen hallitus on yrittänyt paikata talouden kroonista alijäämää verottamalla autoilua. Tieliikenteen verotus on noussut tällä vuosikymmenellä lähes 1800 miljoonaa euroa. Jokainen prosenttiyksikkö lisää päästötavoitteissa tarkoittaa Suomelle kymmenien miljoonien eurojen lisälaskua. Eikä tässä vielä tarpeeksi.
Teollisuuspäästödirektiivin luonnos vaatii suurille turvetta polttoaineenaan käyttäville voimalaitoksille tiukat päästörajat typelle ja rikille. Se merkitsee taas satojen miljoonien eurojen lisäinvestointeja suomalaiselle teollisuudelle. Sen sijaan kivi- tai ruskohiiltä käyttäville laitoksille on tulossa huomattavasti löysemmät päästörajat. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Puolan rikki-, typpi- ja hiukkaspäästöt saisivat olla moninkertaiset suomalaiseen puu- tai turvevoimalaitokseen verrattuna.
Maailman päästöistä noin 90 prosenttia on Euroopan unionin ulkopuolella. Osuuden on arvioitu kasvavan 95 prosentin tasolle vuonna 2030. On helppo yhtyä niihin näkemyksiin, että todellisia tuloksia saavutetaan vasta sitten kun kansainvälinen kattava päästöoikeusjärjestelmä syntyy. Se ei tule olemaan helppoa, sillä talouskasvu on useissa maissa myös poliittisen eliitin elinehto.
Suomalainen maa- ja metsätalous joutuu myös kantamaan taakkaa, vaikka suomalaiset metsät kasvavat enemmän kuin niitä hakataan. Komissio on kuitenkin eri mieltä ja haluaa laskea päästöiksi metsämaan vuotuisen poistuman. Teoreetikot menevät jopa niin pitkälle, että päästöiksi lasketaan lehmien röyhtäisytkin. Pariisin ilmastosopimus on sinänsä hyvä asia. Suomen on tiukasti valvottava etuaan, ettei teollisuus ja maa – ja metsätalous joudu maksumieheksi, suhteellisesti ottaen ei minkään takia.