Suomi on turvallinen maa, jonka rakenteet ovat kunnossa. Se tarkoittaa vahvaa investointisuojaa. Näiden tekijöiden ansiosta Suomeen ohjautuu ulkomaista pääomaa investointeihin, jotka tarjoavat pitkäaikaisen, turvallisen tuoton.

Monet kunnat omistavat sähkön jakeluyhtiöitä historiallisista syistä. Näin on myös Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa. Ostajia näille sähköverkoille löytyy pilvin pimein ympäri maailmaa, sillä kyse on monopoliliiketoiminnoista,  joille yhteiskunta turvaa nykykorkotasoon nähden erinomaisen tuoton.

Paras keino kuntien myyntihalujen estämiseksi on se, että maakunnalliset sähköyhtiöt maksavat verkkoihin sitoutuneelle pääomalle tuottoa eli osinkoja. Jos osinkoja ei maksettaisi, lisääntyisi myyntihaluisten kuntien määrä todennäköisesti nopeammin kuin hitaammin.

Sähköverkot kannattaa pitää kuntien omistuksessa, sillä se takaa pitkäjänteisen ja varman tuoton. Piiloverotuksesta ei kannata edes puhua. Kyse on todellisuudessa tarkoituksellisesta ”verotuksesta”. Osinkorahat ohjautuvat omistajakuntien toimintoihin, milloin koulutukseen, milloin sosiaalityöhön.

En ole tähän saakka yhdenkään päättäjän kuullut valtuuston tilinpäätöskokouksessa moittivan energiayhtiön osinkoja. Vakaa osinkotuotto muodostuu entistä tärkeämmäksi, jos ja kun kuntien verotusoikeutta supistetaan merkittävästi soteuudistuksen yhteydessä.

Se, minkä verran yhtiöistä otetaan osinkoja pakollisten investointipaineiden keskellä ja se, miten siirtohintarasitusta pienennetään oikeudenmukaisella tavalla, on rakentavan keskustelun paikka. Tiet, rautatiet ja sähköverkot ovat valtion kannalta ydininfraa. Niiden ylläpito ja rahoitus kuuluvat kaikille.

Energiavirasto valvoo sähköverkkoyhtiöiden siirtohinnoittelua neljän vuoden jaksoissa. Tällä hetkellä suurin Energiaviraston sallima tuotto sähköverkkojen nykykäyttöarvolle on 6,87 prosenttia. Luku on vallitsevaan korkotasoon nähden selvästi liian suuri, varsinkin kun eduskunta on jo muuttanut sähkömarkkinalakia siihen suuntaan, että investointeja ei välttämättä tarvitse tehdä niin nopeasti. 

Ruotsi on toiminut asiassa vastuullisemmin. Siellä sähköveroa on alennettu niillä alueilla, joissa tosiasiallisesti joudutaan investoimaan sähkön toimitusvarmuuteen enemmän. Ruotsia matkimalla saisimme siirtohintoja alennettua. Siirtohinta on muuten huono nimi. Se pitäisi muuttaa sähköverkon investointi- ja ylläpitomaksuksi, mitä se todellisuudessa on.