(Julkaistu Käytännön Maamies -lehdessä 10.6.2016)

Päätöksenteon pitäisi aina pohjautua tutkittuun tietoon. Silloin virheiden todennäköisyys pienenee. Työterveyslaitos tutki viljelijöiden jaksamista ja tulokset olivat hälyttäviä. Viljelijät kokevat sekä fyysistä että henkistä rasitusta moninkertaisesti palkansaajiin verrattuna.

Viljelijöiltä edellytettävä tehtäväkokonaisuus on liian rasittava ilman taloudellisten huolien jatkuvaa olemassaoloakin. Kokonaisrasitusta on siis purettava, muuten sukupolvenvaihdoksia ei tapahdu riittävässä määrin. On itsestään selvää, että vanhempien kokema rasitus, jopa epätoivo, vaikuttaa nuorten päätöksentekoon jatkaa tilanpidon perinteitä.

Poliittisten päätöksentekijöiden on lunastettava lupauksensa ja oikeasti alettava purkamaan maataloustukien hakemiseen, valvontaan ja maksatukseen liittyvää byrokratiaa. Ensimmäinen tehtävä on myöntää omat virheet, eikä kääntää katsetta pelkästään valvontaa ja maksatuksia hoitaviin virkamiehiin.

Suomi on itse rakentanut maailman monimutkaisimman tukijärjestelmän. Brysselissä asti esitellään kuuluisaa Kiuruveden byrokratiapyykkinarua, joka ulottuu yhden viraston ovelta toisen viraston ovenpieleen saakka. Suurin osa narulle ripustetuista lomakkeista on jonkun tuen hakemista varten. Jokaista tukea on haettava, valvottava ja valitettavasti myös sanktioitava.

Ei ihme, että tietojärjestelmät ovat solmussa. Liian pikkutarkka tukivalvonta epäyhtenäisine tulkintoineen sekä tukien maksatukseen liittyvät tietojärjestelmäongelmat ovat keskeinen syy viljelijöiden jaksamisongelmiin ja osittainen syy talousongelmiin. Jokainen tuki ja tukieuro ovat tarpeen, mutta kolikon kääntöpuoli on raskas hallinto ja uuvuttava valvonta.

Suomalainen versio täydentävistä ehdoista, joilla viljelijöitä ohjataan hyvään viljelytapaan ja oikeaoppiseen eläintenpitoon, on kuin musta aukko, joka imee energiaa ja uuvuttaa niin viljelijät kuin valvontaa suorittavat eläinlääkärit. Jos missään leirissä ei olla tyytyväisiä, eikä koeta työtä enää mielekkääksi, niin jotakin on mennyt pahasti pieleen. Se kertoo myös siitä, miten vaarallista on virittää säädöksiä yli EU:n vaatimusten.

Täydentävien ehtojen valvontaa on vietävä enemmän neuvovaan suuntaan ja viljelijöille on annettava nykyistä paremmat mahdollisuudet korjata virheensä esimerkiksi kahden viikon aikana ilman tukien menettämisen pelkoa, ellei kyseessä ole tuomittava tahallisuus tai ilmeinen taloudellisen hyödyn tavoittelu. Tavoitteena pitää olla oikeat viljelytekniikat, eikä virheiden etsiminen.

Väärät asenteet valvonnassa juontavat juurensa EU:n tilintarkastajista, jotka vaativat tietyn määrän virheitä. Asenne on sairas. Se edistää vanhakantaista vallankäyttöä, jossa säädöksien noudattaminen ohittaa niiden tarkoituksen. Tukiehtojen valvonnassa on noudatettava kohtuutta ja mahdollisimman samankaltaisia tulkintoja maan eri osissa. Tämä edellyttää tukitarkastajien entistä parempaa koulutusta. Se on tärkeää viljelijöiden oikeusturvan kannalta.

Suomen valmistuessa nyt uuteen ohjelmakauteen, on ehdottomana tavoitteena oltava tukijärjestelmän yksinkertaistaminen ja maakohtaisten joustojen lisääminen. Eurooppalainen elintarviketuotanto ei pärjää globaalissa kilpailussa, jos sen kustannusrakennetta rasitetaan liian teoreettisella sääntelyllä. Yksinkertaistamisesta on todella pidettävä kiinni, sillä muuten mahdollisesti solmittavat kansainväliset kauppa- ja investointisopimukset rampauttavat eurooppalaisen elintarviketuotannon kilpailukyvyn.

Vaikka täydentävät ehdot ovat osin tiukkoja, niin tuloksellisuuden suhteen niissä vaaditaan vain pyrkimys korjuu- ja markkinakelpoisen sadon tuottamiseen. Tätä on jatkossa vaikea veronmaksajille perustella. Sen vuoksi tukia on seuraavalla ohjelmakaudella kohdennettava entistä enemmän aktiiviviljelijöille, jotka pystyvät osoittamaan tuloja omasta toiminnastaan tai tuottavat itselleen rahanarvoista tavaraa.

On myös todennäköistä, että tulevalla ohjelmakaudella tuet alenevat entisestään. Senkin takia tukien tarkempi kohdentaminen on perusteltua ja oikeudenmukaista. Tuet itsessään eivät saa ohjata tuotantoa, vaan tuotannon tulee perustua markkinoiden kysyntään ja ohjaukseen.

Tuottajahinnat ovat viime vuosina alentuneet monesta eri syystä. On lähes varmaa, että lisääntyvä globaali kysyntä nostaa erityisesti turvallisten ja terveysvaikutteisten elintarvikkeiden hintaa. Juuri näissä erikoistuotteissa avautuu Suomen kaltaiselle kalliin kustannustason maalle mahdollisuus lisätä elintarvikevientiään.

Mikään yritystoiminta ei kuitenkaan kannata, jos kustannusrakenne tuottoihin nähden on kroonisesti väärällä tasolla. Kiinteistövero ja sähkön siirtohinnat ovat sellaisia kustannuksia, joihin voidaan eduskunnan päätöksillä vaikuttaa, jos niin halutaan.

Koko nykyinen kiinteistöverojärjestelmä on todella epäoikeudenmukainen. Sille on tehtävä jotakin, sillä kiinteistöjen verotusarvojen on nykyistä paremmin vastattava kiinteistöjen todellista arvoa. Energiantuotanto siirtyy kovaa vauhtia kohti hajautettua tuotantoa ja se mullistaa perinteisen energiatuotannon sekä sähkönsiirron lainalaisuudet. Tämän johdosta sähkömarkkinalaki tulisi avata siten, että sähkön toimitusvarmuuden parantamiseksi vaadittuja takarajoja pidennetään ja sitä kautta arvioidaan sähkön siirtohintojen kohtuullisuutta uudelleen. Näistä kustannuseristä on hyvä aloittaa.