Kokoomuksen maa- ja metsätalousvaliokuntaryhmä järjesti yhdessä Kokoomuksen Maaseutuvaltuuskunnan kanssa useita onnistuneita maaseutupoliittisia tilaisuuksia viime talven ja tämän kevään aikana. Tarkoituksena oli kuunnella, keskustella ja ottaa vastaan palautetta käytännön aktiiviviljelijöiltä.

Näiden tilaisuuksien lisäksi keskustelimme niin rahoituksen, markkinoinnin kuin hallinnon alan asiantuntijoiden kanssa. Maaseutupoliittisten tilaisuuksien ja asiantuntijoiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella muodostimme käsityksen maatalouden nykytilasta ja ennen kaikkea sen tulevista haasteista.

Kysymys ei ole työllisyyden ja aluekehityksen näkökulmasta vähäpätöinen, sillä laajasti tulkiten maatalous- ja metsäsektori työllistää noin puoli miljoonaa ihmistä Suomessa. Nostan tässä esille kolme keskeisintä teemaa, jotka eivät ole ehdottomia totuuksia, vaan enemminkin arvioita siitä, kuinka ja millä keinoilla suomalainen maatalous tulee jatkossa pärjäämään kiristyvillä kansainvälisillä markkinoilla.

1. EU:n ja kotimaisen maataloustukijärjestelmän yksinkertaistaminen ympäristön ja eläinten hyvinvoinnista tinkimättä

Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka perustuu monimutkaisiin tukijärjestelmiin, jotka lisäävät byrokratiaa ja hallinnollisia kustannuksia. Erityisen hankalaksi näyttävät muodostuvan seitsemän vuoden pituisten ohjelmakausien muutokset eli epäjatkuvuuskohdat. Ohjelmista neuvotellaan vuosikausia ja lopputuloksena ovat entistä vaikeaselkoisemmat ja teoreettisemmat tukijärjestelmät.

Suomen valmistuessa jo nyt uuteen ohjelmakauteen, on ehdottomana tavoitteena oltava tukijärjestelmän yksinkertaistaminen ja maakohtaisten joustojen lisääminen. Eurooppalainen elintarviketuotanto ei pärjää globaalissa kilpailussa, jos sen kustannusrakennetta rasitetaan liian teoreettisella sääntelyllä.

Suomi on toisaalta itse rakentanut maailman monimutkaisimman tukijärjestelmän. Hyvää tarkoittava järjestelmä sisältää lukuisia ehtoja ja tukia, joita kaikkia on haettava ja valvottava. Liian pikkutarkka tukivalvonta epäyhtenäisine tulkintoineen sekä tukien maksatukseen liittyvät tietojärjestelmäongelmat ovat keskeinen syy viljelijöiden jaksamisongelmiin ja osittainen syy myös talousongelmiin.

Täydentävien ehtojen valvontaa on vietävä enemmän neuvovaan suuntaan ja viljelijöille on annettava nykyistä paremmat mahdollisuudet korjata virheensä esimerkiksi kahden viikon aikana ilman tukien menettämisen pelkoa, ellei kyseessä ole tuomittava tahallisuus tai ilmeinen taloudellisen hyödyn tavoittelu.

Tukien valvonnassa on noudatettava mahdollisimman samankaltaisia tulkintoja maan eri osissa. Tämä edellyttää sekä koulutusta että tukitarkastajien neutraalia asennetta. Tämä on tärkeää viljelijöiden oikeusturvan kannalta. Tukien menetykset koskevat aina koko täydentävien ehtojen alaista laajaa tukikokonaisuutta, mikä on johtanut monissa tapauksissa taloudellisiin kohtuuttomuuksiin verrattuna rikkeen suuruuteen.

EU:sta tuleva liian tiukka sanktiovaatimus on muutettava jo sen vuoksi, että esimerkiksi eläinten hyvinvointia koskevat täydentävät ehdot muodostuvat jo voimassa olevasta eläinsuojelulainsäädännöstä. Eläinten ja ympäristön hyvinvoinnista huolehtii parhaiten sellainen viljelijä, jota ei kohtuuttomasti byrokratialla väsytetä ja joka saa työssään keskittyä oleelliseen.

2. Tiukennetaan tulkintaa sadonkorjuun tuloksellisuudesta tukien maksatuksen edellytyksenä

Täydentävät ehdot ovat monin osin tiukkoja ja ehdottomia, mutta tuloksellisuuden suhteen niissä vaaditaan vain pyrkimys korjuu- ja markkinakelpoisen sadon tuottamiseen. Tukia on tulevaisuudessa kohdennettava entistä enemmän aktiiviviljelijöille, jotka pystyvät osoittamaan tuloja omasta toiminnastaan.

On todennäköistä, että tulevalla ohjelmakaudella tuet alenevat entisestään, joten tukien tarkempi kohdentaminen on perusteltua ja oikeudenmukaista. Tuet itsessään eivät saa ohjata tuotantoa, vaan tuotannon tulee perustua markkinoiden kysyntään ja ohjaukseen.

Vaikka tuottajahinnat ovat monesta eri syystä alentuneet viime vuosina, on varsin todennäköistä, että lisääntyvä globaali kysyntä parantaa erityisesti turvallisten ja terveysvaikutteisten elintarvikkeiden hintaa. Juuri näissä erikoistuotteissa avautuu Suomen kaltaiselle kalliin kustannustason maalle mahdollisuus lisätä elintarvikevientiään.

Lisäksi maataloustuet on maksettava jatkossa ajallaan ennakkoon ilmoitetun aikataulun mukaisesti.

3. Pienennetään maatalouden tuotantokustannuksia

Maatalouden tuotantokustannukset ovat tuottoihin nähden väärällä tasolla. Osa kustannusongelmista johtuu hintoihin menevästä tukipolitiikasta ja osa julkisen sektorin kroonisesta rahapulasta, jonka takia monet viranomaismaksut ovat nousseet liian nopeasti.

Maatalouden tuotantorakennusten kiinteistövero rasittaa erityisesti juuri investoineiden tilojen ahdinkoa. Kiinteistöveron määräytymisperusteluita on tarkasteltava uudelleen niin, että kiinteistöjen verotusarvojen tulee nykyistä paremmin seurata kiinteistöjen todellista arvoa. Uudistus ei kuitenkaan saa johtaa maatalousmaan nykyistä ankarampaan verotukseen. Maatalouden tuotantorakennusten kiinteistöveron tasoa on arvioitava uudelleen, sillä yhdessä tiemaksujen kanssa muodostuu monelle viljelijälle kohtuuttomia kustannuksia.

Energiantuotanto siirtyy kovaa vauhtia kohti hajautettua tuotantoa ja se on mullistanut perinteisen energiatuotannon sekä sähkönsiirron lainalaisuuksia. Tämän johdosta sähkömarkkinalaki tulisi avata siten, että sähkön toimitusvarmuuden parantamiseksi vaadittuja määräaikoja pidennetään ja sitä kautta arvioidaan sähkön siirtohintojen kohtuullisuutta uudelleen. Kyse on siis sähkönsiirtomaksujen pienentämisestä ja verkkoinvestointien järkevästä uudelleenarvioinnista vahvasti muuttuvaa markkinaa vasten.

Maataloustuotannon nopeampi erikoistuminen on kannatettavaa. Aktiiviviljelijän on hyvä keskittyä tarkemmin omaan osaamiseensa ja ulkoistaa työtehtäviä urakoitsijoille tai muille viljelijöille. Tällainen toiminta on osa kustannusjahtia ja koneinvestointien parempaa hyödyntämistä.

Kaiken kaikkiaan suomalaista maataloutta on vietävä kohti yrittäjämäistä ja markkinaehtoista tuotantoa, jossa byrokratia ja valvonta tukevat puhtaiden ja turvallisten elintarvikkeiden tuotantoa. Suomi ei pärjää bulkkituotannolla, joten kaiken taustalla on oltava vahva tutkimus- ja tuotekehitystoiminta sekä tuotteiden tarkka jäljitettävyys. Markkinat eivät aukea vanhoilla konsteilla, joten koko elintarvikeketjun on tehostettava toimintaansa, ei vähiten markkinoinnissa.

Helsingissä 3.6.2016

Markku Eestilä
Kokoomuksen maa- ja metsätalousvaliokunnan valiokuntavastaava ja työryhmän puheenjohtaja