Korjausvelkapommi täytyy purkaa ajoissa

Väitteet siitä, että Sanna Marinin hallitus ei kykene leikkaamaan valtion menoja yhdeltäkään momentilta, ei aivan pidä paikkaansa. Vuoden 2023 talousarvioehdotuksessa se leikkaa liikennehankkeiden ja perusväylänpidon rahoitusta noin 200 miljoonalla eurolla.  Valtion kulurakenteen pienentäminen on sinänsä oikea tie, mutta kannattaako se tehdä liikenteen pääluokasta? Varsinkin kun kustannuksia yleisesti kuvaava maarakennusindeksi on vuodessa noussut noin 15 prosenttia.…

Nato-päätöstä ei kannata pantata liian pitkään

Keskustan varapuheenjohtaja Riikka Pakarinen ja puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen ovat kirjoituksillaan avanneet ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun myös Pohjois-Savossa. Keskusta aikoo myös järjestää puolueen ja Keskustan eduskuntaryhmän yhteistyönä laajan ja kaikille suomalaisille avoimen keskustelukierroksen turvallisuudesta. Käytännössä se tarkoittanee keskustelua siitä, kannattaako liittyä Natoon ja millä aikataululla vai jättäydymmekö edelleen epämääräisen Nato-option varaan.  Monipuolinen keskustelu on juuri nyt paikallaan,…

Hyvät hankkeet maksatetaan vähävaraisilla

”Ensin tehdään hintoja nostavia toimia, sitten hämmästytään kauheasti hintojen nousua, ja lopuksi aletaan puuhata hintojen hyvittämistä ihmisille.” Näin kirjoitti Helsingin sanomat vähän aikaa sitten ja vertasi poliitikkoja hölmöläisiin.  Näinhän on oikeasti käynyt. Kroonisesti alijäämäisen valtiontalouden tilkkeeksi on nostettu vuosien mittaan milloin mitäkin kulutusveroa ja/tai viranomaismaksuja. Jostakinhan se raha on otettava. Olen itse aina ollut hieman eri…

Maatalouden kannattavuusongelmat ovat osittain kotikutoisia

Ongelmat eivät ratkea sillä ajattelulla, jolla ne ovat syntyneet. Totisesti tämä näkyy suomalaisessa maatalouspolitiikassa.  Luulisi ruoan tuottamisen eri puolilla Suomea olevan epävarmassa maailmassa ykkösasia, eikä vähiten jopa turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta katsottuna.  Me kaikki tiedämme, että maatalouden heikon kannattavuuden takana on pitkäaikainen trendi, jossa tuottajahinnat ovat jääneet huomattavan alas verrattuna muiden kulujen nousemiseen. Energiahintojen raju kallistuminen on…