Suhteellisuuden taju metsäkeskustelussa koetuksella

Edesmennyt radikaali ympäristöfilosofi Pentti Linkola ei kyllä mahtunut minkään normin sisälle, mutta jossain hän osui oikeaan. Hän nimittäin totesi, että sellainen yhteiskunta on tuomittu luhistumaan, jossa väestön pääosalta on katkennut yhteys elämän peruslähtökohtiin, lehtivihreään, multaan, maan ja veden tuottoon. Suomi ei ole luhistumassa, mutta oirehtii kyllä. On nimittäin todella huolestuttavaa, kun merkittävä osa kansalaisista ja päättäjistä…

Juuri nyt Itä-Suomen edunvalvonnan on oltava hereillä!

Itäsuomalaiset kansanedustajat ja ministerit saavat olla todella aktiivisia jo hyvissä ajoin ennen eduskuntatyön alkamista. Sen verran isoja asioita käsitellään parhaillaan kabinettien kätköissä.  Vihreät käyvät heikosti menneiden kuntavaalien jälkeen ylikierroksilla. He yrittävät kelata menetettyä kannatustaan takaisin hyökkäämällä maatalouden päästöjen kimppuun. Erityiskohteeksi he ovat ottaneet turvepellot, joiden viljely kuulemma on maapallon kannalta erityisen vaarallista. Ainakin minun on kaiken…

EU:n aluekehitysrahoja ei saa siirtää etelään ja länteen!

Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan varojen maakunnallinen jakaminen on parhaillaan hallituksen työpöydällä. Tarkemmin ilmaistuna asiapaperit ovat vastuuministeri Mika Lintilän salkussa. EU:n alue- ja rakennepolitiikan seitsenvuotisen ohjelmakauden rahat on tarkoitettu alueellisten erojen tasoittamiseksi Suomessa. Ohjelmakauden kokonaissumma asettunee noin 2,5 miljardin euron paikkeille. Itä-Suomen kehittämiselle, olkoonpa kyse yliopistosta, ammattikorkeakoulusta tai yrityksistä, aluekehitysrahat ovat korvaamattoman tärkeitä taistelussa alueellista…

Piispa Jari Jolkkoselle Suomen jakaantumisesta

Kuopion piispa Jari Jolkkonen kysyi kolumnissaan Suomen jakaantumisesta ja erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen jäämisestä monessa mielessä mopen osalle. Hän viittasi Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuun, jonka mukaan huono-osaisuus on erityisesti pesiytynyt Itä- ja Pohjois-Suomeen. Niin on valitettavasti käynyt. Syyt monialaiseen pahoinvointiin löytyvät kaukaa ja syvältä. Sen puolen analysointi kannattaa suosiolla jättää kulttuurihistorian ja sosiaalipsykologian asiantuntijoille. Olisi kuitenkin epäuskottavaa…